Arviot 


"Kostamuksen ja Vähämäen keskinäinen sanailu on herkullista. Herrojen erilaiset rikoksentuntkinnan metodit tulevat esille hienovaraisesti, mutta selkeästi. Tarinan sivuhenkilöt on niinikään tyylitelty omanlaisikseen persooniksi. Jollain käsittämättömällä tavalla jopa itsensä Raymond Chandlerin henki tuntuu leijuva tarinan yllä… "

Tero Mattila KVAAKissa Jere Kostamus ja Big Joki-albumista.

…………

"Esa Holopainen saa tarinan soljumaan kiireettä, kuin joen virran, jota pilkkoo satunnaisten toimintaosuuksien kosket.
Juoni ei ole erityisen omintakeinen, mutta tällaisessa dekkarissa ilmapiiri onkin tärkeämpi, ja se puolestaan on vahva. Jere Kostamus ja Vähämäki on parivaljakko, jonka tutkimuksia seuraan mielelläni vastaisuudessakin."

Routakoto blogissaan albumista "Jere kostamus ja Big Joki"

-------------

"Mitenkään virtuoosimaisena piirtäjänä Holopaista ei voi pitää, mutta tyyli ja tunnelma hänellä ovat hallussa."

Pekka Turunen Jere Kostamus-albumista Ruumiinkulttuuri-lehdessä

-------------

"Kärsämäki on absurdin Suomi-sarjakuvan aatelia"
S.Santikko Kärsämäki-albumista KVAAK-sarjakuvafoorumilla.

-------------

"Visuaalisesti viimeistelty työ, jonka absurdi huumori asettuu strippisarjakuvan klassikoiden jatkumolle aina Krazy Katista alkaen. Pienin keinoin strippimaailmaan tuotu syvyysvaikutelma toimii, kun etualan kommentaattorit asettuvat lukijan kanssa ihmettelemään etäisyydessä tapahtuvia kummallisuuksia. Usein kahdessa tasossa on kaksi tarinaa. Täysin julkaisuvalmista sanomalehtisarjakuvaa. Sarjassa on oma tunnelmansa, joka synnyttää uusia ideoita kuin itsestään."

Tuomariston arvio "Kärsämäki"-sarjasta (Sarjis-2009 kilpailu)

-------------

Joka sivulla yksi piirros ja virke tai pari kertovat yhden elämänkohtalon. Kaikki 16 kohtaloa esitellään humoristisesti, surkuttelu ja kauhistelu ovat tiessään, mutta ketään ei alenneta oman elämänsä klovniksi. Piirroskuvat eivät ole pelkkiä muotokuvia, vaan jopa edellytys elämäntarinan ymmärtämiselle. Esimerkiksi teksti Tapio – entinen huumeriippuvainen. Nyt kiinni oopiumissa. saa uuden merkityksen, kun huomaa Tapion kädessä Raamatun. Elämän vastoinkäymiset ovat konkreettisia, eikä lukijalle tarjota hengenruoaksi maailmoja syleilevää tai imelää aforismia eikä Nyt-liitteen Har Har -tyyppistä vitsailua. Aforismi- tai vitsikirja tämä ei siis ole - niin välttämätön osa kuvilla on jutun tajuamisessa - vaan tämä on ajankohtaispilakuvaa (sic!).
Jukka Laine Zombie Antologia-uniikkivihkoista KVAAK.issa

-------------

Suomalaisia lastensarjakuvia ei tehdä liikaa. Siksi kustannusyhtiö Egmontin ja Sarjakuvantekijät ry:n järjestämä lastensarjakuvien kilpailu oli enemmän kuin tervetullut, varsinkin kun vuoden 2004 kilpailun sadosta Paula Hihnalan toimittama albumi Juustokuu on tasoltaan oivallinen . Varsinkin Mika Lietzenin sarjat, Esa Holopaisen sanaton "Paveli ja suuri kalansaalis" sekä Pauli Kallion ja Jukka Tilsan "Sekametsä" viehättävät.

Jukka Heiskanen Aku Ankka nro 48 24.11.2004:

-------------

Ikuiset opiskelijakoirat 

Muhoksella vaikuttavan artesaani Esa Holopaisen eli nimimerkki Holecekin sarjakuva Tyrnävän verikoirat on tullut tutuksi Oulun Ylioppilaslehden sivuilta vuodesta1990 lähtien kokoelmia on ilmestynyt tähän mennessä kaksi. Holopainen työstää pilapiirroksia esimerkiksi Kalevan peto-liitteeseen ja opettaa.
Pelkistettyyn ilmiasuun nojaavahuumorisarja kertoo kahden koiran , ikuisen aikuisopiskelijan kimppaelämästä: sitä leimaavat paitsi keppananjuonti ja tupakanpoltto, myös yhteenotot talonmiehensedän kanssa. Opinahjossa ei veikkosia nähdä, yleinen kanssakäyminen kanssaihmisten kanssa on vaivatonta, samoin työnvieroksunta. Verikoirat viettävät miellyttävää rappioeämää, huumori rakentuu etupäässä visuaalisuuteen ja tilannekomiikkaan. Viehtymystä virtsailujuttuihin on myös havaittavissa.

Jonkinasteisina henkisinä sukulaisina Tyrnävän verikoirille voi nähdä Markku Paretskoin ja Pauli heikkilän Vanhat Herrat tai myöhemmin polkunsa aloittanut Mikko Kalajoen Leopold ja Osvald. Yhtymäkohtia löytyy eritoten esniksimainittuun: esimerkiksi koirien edesottamuksissakin liikutaan usein fantasiatasolla, josta siirrytään loppuratkaisussa takaisin todellisuuteen. Röpöttelyn aihepiiri on samaten yhteinen.

Strippisarjaksi Tyrnävän verikoirien kerronta ja juonenkehittely on melkoisen laveaa, stripit muistuttavat ns. sunnuntaiversioita. Hivenen laajempi mitta antaa tilanteiden ja huumorin luomiselle ilmavuutta, mutta luonteenkuvaukselle ei: koirat ovat karikatyyrejä, joskin toimivia sellaisia. Sarjakuvan henkeen se sopii

Holecekin oivallukset ovat usein hauskanpuoleisia, rappiolla tuntuu klassiseen tapaan olevan hyvä olla. Paikoin kaipaa silti hulvattomampaa otetta, irrottelua muutenkin kuin sarjakuvien lähtöasetelmissa-jalkojen hellittämistä maasta älyttömyyteen saakka. tyrnävän verikoirat on enimmäkseen kiltti sarjakuva: ilkeämpiäkin kommentteja paitsi opiskelijain, myös elämänmenosta yleensä saisi. Sellaisia kuten tarinassa , jossa kaverit löytävät hangesta ruumiin. Musta lataa nautinnon.

Sauli Pesonen

-------------

Parin vuoden takainen Tyrnävän verikoirat-albumi on saanut jatkoa, ehkä turhaan. toinen kokoelma on nimittäin ensimmäistä selvästi kehnompi viritelmä. Edelliseen albumiin oli koottu vuodesta 1990 Oulun ylioppilaslehdessä ilmestyneen sarjan parhaita paloja pitkässä saatossa Holopainen on ehtinyt tehdä muutaman loistavankin undergroung-henkisen jutun, ja eritoten sarjan dialogi riemastutti ajoittain. sarjan Vanhoista herroista , Friikkilän veljeksistä ja Uuno Turhapurosta muistuttava yksilön puolelle systeemiä vastaan asettuva ilkikurinen , mustan humorin ja sanaleikkien täyttämä maailmankuva viehätti ainakin allekirjoittanutta.

Siinä missä Verikoirien neuvokkaat luuserit tuntuivat ykkösalbumissa kohtalaisen hauskoilta Pahkasika-sukupolven tuotteilta, nyt huomio kiinnittyy heikkouksiin. Monen kolmirivisen ideointi tuntuu jääneen hieman kesken. Myös piirrosjälki voisi olla hieman hiotumpaa, mietitympää. Toteutuksesta jää hieman paikallislehtimäinen mielikuva. Liekö kiire vaivannut vai onko sarja vain saavuttanut luonnollisen elinkaarensa pään? Kymmenkunta vuotta on pitkä aika mille tahansa säännöllisesti ilmestyvälle sarjakuvalle.

Hänninen sarjainfossa Verikoirat vol 2-albumista:

-------------

Kuten sanottua, huumori yltyy välillä kovinkin mustaksi, mikä ei ole välttämättä huono asia. Piirustus tulee Holopaisen kynästä kuin itsestään, ja se sujuukin, kuten ammattilaiselta kuuluu. Moni huumorisarjakuvan tekijä muodostaa hahmonsa ja ruutunsa niin yksityiskohtaisesti, että siitä tulee sekava ja näin toimimaton. Holecek ei tähän sorru: hahmot ovat yksinkertaisia, mutta sitäkin enemmän puhuvia. Verikoirat katsovat elämää täysin omalta kannaltaan ja omasta näkökulmastaan, johon ei kukaan tuntemani sarjakuvahahmo kykene. Verikoirien pettämätön logiikka tuntuu välillä älyttömältä, mutta sisältää silti tarkemmin tuumittuna oman, patentoidun logiikkansa

Wade Koivurinne 15.05.2007 Sarjakuvasivusto KVAAKissa Verikoirat VOL 4 albumista:

-------------

Vaikka Verikoirat harrastavat paikka paikoin aivan pöyristyttävää
väkivaltaa mm. puristamalla koiria mankelin läpi, niin sarjakuvan yleisilme on kuitenkin sympaattinen ja positiivinen. Holecekin kiltinoloinen ja pelkistetty grafiikka on oiva vastapaino paikoin rankalle huumorille. Kieli poskessa mennään, mutta hillitysti. Sarjan dialogi on mietitty huolella. Puhekuplissa oleva teksti on napakkaa ja lyhyttä. Lukijan ei tarvitse jäädä puhekupliin viipyilemään. Muutamassa stripissä Holecek on käyttänyt tietokonefonttia, se pomppaa ikävästi silmään. Usein stripin viimeisessä ruudussa on loppuvitsin lisäksi lyhyt sutkaus, joka tuo pienen lisän itse vitsiin tai antaa siihen uuden näkökulman, pisteen iin päälle. Tyrnävän verikoirissa viehättää pehmeiden arvojen ja brutaaliuden onnistunut sekoitus. Sarjan hahmot ovat kaikki selvästi pohjimmiltaan kilttejä, mutta silti usein ajaudutaan lopuksi ties millaisiin järjettömyyksiin. Vaikka rankimmat stripit lienevät parhaimpia, niin niiden vastapainoksi tarvitaan ehdottomasti myös lukijoiden herkimpiä kieliä soittelevia jaksoja... 

[Tero Mattila verikoirat vol 5-albumista KVAAK:issa]

-------------

"Näistä tulee mieleen monet vanhat Shokki-lehtien humoristiset täytesarjakuvat. Eli hurttia huumoria. Kuka voisikaan vastustaa vitsiä papista joka hautaa vahingossa "yhden kaverin elävältä" ja toteaa että "aina roiskuu kun rapataan, kato".

Jukka Laine KVAAKissa Zombielinesta

-------------

"Niin sarja- kuin pilakuvissaan H. osaa pelkistetyn ilmaisun taidon niin, ettei piirrosten ilmeikkyys siitä kärsi. Viiva kulkee joustavana, nyanssit tavoitetaan herkän osuvasti kun ei ryöstetä liikaa...mimiikka osuu kohdalleen muutamalla, parhaimmillaan yhdellä viivanvedolla"

Sauli Pesonen Kalevassa teoksesta "Katsokaa ilman sauvoja

-------------

Holopainen ei pahemmin turhia viivoja tee, joten jälkeä voisi sanoa äärimmäisen pelkistetyksi. Ja tässä tapauksessa pelkistetty on eri asia kuin taitamaton. Sillä piirtää Holopainen todellakin osaa.

(Jukka Laine samasta opuksesta sarjakuvaportaali KVAAKissa)

-------------

"...siinä missä Kung-fu poliisit ovat cool kuin James Brown, ovat Verikoirat rähjäisen cooleja kuin Tom Waits..."

Ruutujätkä YLEXssä

-------------

Esa Holopaisen ja Mika Kolehmaisen Jääkauden perintötekijöissä taitaa olla vahva annos sekä Janoschia että Turilas ja Jäärä -animaatiota, mutta graafinen jälki hivelee silmää ja tarinakin etenee universaalin sutjakkaasti. Jääkausi on myös toimituksellisesti onnistunut valinta albumin loppuun, sillä se ei jätä huonolle tuulelle tai edes mukavan haikeaksi, vaan piristää kummasti... 

Janne Suominen masennuslääke-albumista.

Jos onnistutte jostain näitä Zombie antologioita saamaan käsiinne, pitäkää niistä tiukasti kiinni. Niissä on jotain maagista.

Routakoto Zombie Antologiasta



Kuvitus ja sarjakuvat - E.H. 2011